Kaksi välittäjää, yksi tavoite: reilut ja onnistuneet maaseudun kiinteistökaupat

2 min lukuaika

Blogit

Maaseudun kiinteistökauppa vaatii ymmärrystä sekä ihmisistä että maasta. ProAgria Kiinteistönvälityksessä yhdistyvät maatalousosaaminen, paikallistuntemus ja asiakaslähtöinen palveluasenne. Näin kiinteistökaupoista tulee luotettavia ja sujuvia kaikille osapuolille. Tässä esittelyssä tutustumme kahteen välittäjään, joiden työn ytimessä ovat syvä ymmärrys maaseudun kiinteistöistä ja aito halu auttaa asiakkaita: Rauno Savolainen Pohjois-Savosta ja Roope Kurki Etelä-Pohjanmaalta.

Asiakas ja kiinteistovalittaja keskustelemassa

Roope Kurki: uutta näkökulmaa ja vahvaa ammattitaitoa Etelä-Pohjanmaalta

Roope Kurki kuuluu ProAgrian kiinteistönvälityksen uusimpiin vahvistuksiin. Roopen polkunsa ProAgriaan kertoo paljon jatkuvasta kehittymisen halusta. Hän aloitti ProAgrialla vuonna 2023 kasvintuotannon asiantuntijana, ja vuodenvaihteessa 2025 hän siirtyi omistajanvaihdosasiantuntijan tehtäviin. Roope on koulutukseltaan agrologi (AMK) ja suorittanut myös laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) pätevyyden.

Roope tuo ProAgriaan nuorekasta energiaa ja asiantuntevaa maaseutuosaamista. Hänen vahvuutenaan on syvällinen ymmärrys maaseudun kiinteistöistä ja Etelä-Pohjanmaan markkinoista. Paikallistuntemus on kiinteistönvälityksessä kullanarvoista, sillä se auttaa tunnistamaan alueen mahdollisuudet ja erityispiirteet sekä verkostot.

”Minua motivoi työssäni se hetki, kun asiakas kokee saavansa vastauksia ja helpotusta mieltä painaneisiin kysymyksiin. On palkitsevaa olla mukana ratkaisemassa asioita, joilla on suuri merkitys ihmisten arjessa."

Rauno Savolainen: kokemusta ja käytännön ymmärrystä maaseudun kiinteistöistä

Rauno Savolainen tarjoaa kiinteistönvälitystä ja kiinteistöarviointeja niin pelloista kuin maatilakeskuksista rakennuksineen. Hänelle on tärkeää, että kiinteistönvälittäjä toimii puolueettomasti ja tukee tasapuolisesti sekä ostajaa että myyjää.

"Suosittelenkin asiantuntevan välittäjän käyttöä maatilan tai peltojen myyntiä suunniteltaessa", Rauno vinkkaa.

Raunon vahvuus on hänen pitkä maataloustaustansa: yli 20 vuotta kokemusta erilaisista maatalouteen liittyvistä tehtävistä sekä omasta kasvinviljelytilasta. Pohjois-Savon paikallistuntemus ja syvällinen näkemys maaseudun kiinteistömarkkinoista auttavat häntä löytämään asiakkaalle realistisen ja toimivan ratkaisun.

”Asiakastyössä lähestyn tilanteita ratkaisukeskeisesti ja asiakaslähtöisesti, tavoitteena on aina selkeä ja toimiva ratkaisu asiakkaan tarpeisiin.”

Oman kasvitilan johdosta Raunolla on erityisosaamista peltojen arvioinnissa, mutta myös maatilakokonaisuuksien ja kuolinpesien kiinteistökaupoissa.

”Kun jatkajaa ei ole, nousee usein esiin kysymys kiinteistöjen myynnistä. Kuolinpesille myynti voi olla järkevä ratkaisu omaisuuden tasapuolisen jaon kannalta. Tärkeää on kuitenkin huomioida veroseuraamukset ajoissa, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä.”

Raunoa motivoi erityisesti onnistunut lopputulos, jossa sekä myyjä että ostaja voivat lähteä kauppatilanteesta tyytyväisinä. Hän käy asiat asiakkaan kanssa selkeästi ja ymmärrettävästi läpi, jotta kaikki osapuolet pysyvät tilanteen tasalla – juuri niin kuin hyvän välittäjän kuuluukin toimia.

Asiantuntemusta ja luottamusta maaseudun kiinteistökauppaan

Sekä Raunon että Roopen työssä yhdistyvät ProAgria Kiinteistönvälityksen vahvuudet: maatalouden tuntemus, paikallinen osaaminen ja samalla koko maan kattavat verkostot, ammattitaito ja asiakaslähtöisyys. Heidän tehtävänään on varmistaa, että maaseudun kiinteistökauppa etenee suunnitelmallisesti, luotettavasti ja kaikkien osapuolten kannalta reilusti.

Kun suunnittelet tilan, pellon tai muun maaseutukiinteistön myyntiä tai arviointia, olemme apunasi

Me ymmärrämme maaseudun ja ennen kaikkea sen, miten tehdä onnistunut maaseutukiinteistön kauppa, joka palvelee sekä myyjää että ostajaa.