Kun maatila vaihtaa omistajaa: taitava välittäjä tuntee maaseudun erityispiirteet

2 min lukuaika

Maatilalle ei aina löydy jatkajaa oman perheen piiristä, ja tilan myynti ulkopuoliselle voi olla yllättäen ajankohtainen muistakin syistä. Tällaisia ovat esimerkiksi ennenaikainen eläköityminen, sairaus, avioero, kuolemantapaus, taloudelliset vaikeudet, uranvaihto tai kuolinpesän purku. Maatilaomaisuuden myyntiin voi ja usein kannattaa ottaa ulkopuolinen kiinteistönvälittäjä. Mutta mitä kannattaa huomioida välittäjän valinnassa?

Kaksi henkiloa tyoskentelee poydan aaressa talvimaiseman aarella kannettava tietokone kukkia ja kahvimuki

Elinkeinon tuntemus tuo turvaa ja varmuutta

Osaava välittäjä tuntee maatalouden, sillä on aivan eri asia vastata toimivan maatilan omistuksen siirrosta kuin vaikkapa asunto-osakkeen kaupasta.  Esimerkiksi ProAgria Kiinteistönvälitys tuntee maaseudun välityskohteet ja niihin liittyvän toimintaympäristön paremmin kuin yleiset välitysliikkeet, sillä välittäjät ovat kaikki myös maatalouden asiantuntijoita.

Avuksi kannattaa lisäksi hakea välittäjä, joka ProAgrian lailla tietää leijonanosan alan toimijoista. Näin löydetään ketterästi sopiva ostaja juuri tietyn tyyppiselle kohteelle.

Reilut kaupat molempien osapuolten eduksi

Reilun pelin pitäisi olla jokaisen välittäjän lähtökohta, eikä toimeksiantoa tule katsoa pelkästään myyjän edun näkökulmasta. Markkinat luonnollisesti määrittelevät kauppahinnat, mutta sen lisäksi jää useita muita asioita, jotka on sovittava ja suunniteltava osana kauppaa. Näitä ovat esimerkiksi kauppahinnan jako, kulkuoikeuksien määrittely, pellon hallinnan ja tilan tuotannon siirto myyjältä ostajalle. Luotettava välittäjä huolehtii, että molemmat kaupan osapuolet tulevat reilusti kohdelluiksi. Hyvällä asiantuntemuksella saavutetaan kaikkia hyödyttävä lopputulos sekä vältetään epäselvät tilanteet ja riitaisat kaupan jälkipuinnit.

Palveleva välittäjä haluaa luonnollisesti tehdä prosessin helpoksi asiakkaalle. Parhaimmillaan kaupanteko hoituu alusta loppuun yhden luukun periaatteella niin, että asiakkaan oma vaivannäkö minimoidaan.

Tehdäänkö kaupat?

Me välittäjät autamme mielellään kaikissa maaseutukiinteistöihin liittyvissä asioissa!