Välittämisen arkea

2 min lukuaika

Blogit

Olen sattumoisin juuri selailemassa välityskohteita netissä, kun puhelimeni soi. Vastaan ehkä liian rutiininomaisesti. Soittaja esittelee itsensä ja kuulen heti, että kyseessä on vähän vanhempi mieshenkilö ja aistin myös jo äänensävystä, että nyt ollaan jollain suuremmalla ja tärkeämmällä asialla liikkeellä.

Talon kuvia0503887 R

Välittämisen arkea

Ryhdistäydyn mielessäni. Ja keskustelussa tuleekin heti esille, ”teillä kun nyt on tätä kiinteistönvälittämistä, niin ollaan tässä kotosalla ajateltu, että pitäisiköhän tämä meidän maatila laittaa myyntiin.” Niin…, vastailen ja samalla mieleeni tulvahtaa välitystoiminnan prosessin kulkukartta, lainsäädännön ja ohjeiden viidakkoa, erilaisia toteutuneita tapauksia…

”Meidän lapset kun ovat jo maailmalla ja heillä on perheet ja ammatit, elämä rakentunut muualle, niin ei ole tähän omista jatkajaa. Ja onhan tämä melko pieni tila, pellotkin ovat olleet jo jonkin aikaa vuokrattuina tuolle naapurille. Ja meillä ikääkin jo on ja terveyskin vähän reistailee.” Vai niin, vastaan ja mietin, että onpa hyvin tyypillinen tilanne. Juuri tällaisissa tilanteissa julkiseen myyntiin laitto on hyvä vaihtoehto.

”Ollaan emännän kanssa mietitty, että olisi se ehkä mukavampi muuttaa asumaan tuonne kirkonkylälle. Siellä kun olisi palvelutkin lähellä, terveyskeskuskin vielä, ja mukavantuntuisia asuntoja, niitä ollaankin jo seurailtu, mitä siellä myynnissä on. Ei olisi niin huolta näistä töistä, mitä täällä tilalla on. Eihän sitä työtä loppujen lopuksi niin paljoa ole, vähän teiden ja pihan aurailua ja hiekotusta, ettei liukastuta tuolla pihalla. Ja tuota polttopuun tekoa, sitäkin riittää. Mutta voidaan onneksi säästää sähkökuluissa.” Juu, sähkö on nyt ollut hinnoissaan, vastaan.

”Tietysti pitäisi tuon vanhan navetan katto uusia, ettei vesi tule sisälle, se kun on hyvä varastotila. Ja onhan täällä hyvä konehalli, siinä ei ole suurempia remonttitarpeita. Ja tähän tupaan olisi ollut emännän toiveissa vähän pintaremontin tarpeita, mutta, kun tuo lääkäri jo toppuutteli, ettei oikein raskaita töitä saisi tehdä.” Niin, saan vastattua väliin, varmaan meidän olisi hyvä tavata ja keskustella ihan rauhassa kasvotusten. Ja samalla mietin mielessäni, että onhan tämä työ tosiaan välittämistä. Välittämistä ihmisistä, heidän tarpeistaan, toiveistaan ja odotuksistaan. Kunnioittamista heidän elettyä elämäänsä ja tilanpidon vaatimia ponnisteluja kohtaan. Ja varsinkin välittämistä heidän tulevaisuuden unelmistaan.

Sitten onkin pieni hetki puhelimessa hiljaista ja sen jälkeen kuuluu kysymys, ”ehtisitkö miten pian tulemaan tänne tilalle?”